perjantai 27. tammikuuta 2017

Perjantaiteema: Lasten kanssa - helppo muovailumassa


Meidän arkipäivät ovat ajoittain erittäin hektisiä, jolloin tuntuu, ettei oma energia riitä minkään monimutkaisen puuhan järjestämiseen. Kuitenkin lapset kaipaavat jotain toimintaa, joten meillä suositaan näitä erittäin helppoja ja nopeita puuhasteluja.

Tämän vinkin sain meidän perhekerhosta, jota sitten jalostin hieman pidemmälle. Nimittäin teimme kuuhiekkaa perunajauhoista ja öljystä. Kuuhiekan koostumusta voisi kuvailla muovailuvahan ja taikahiekan sekoitukseksi. Taikina murenee hiekkamaiseksi muruksi, mutta siitä pystyy puristamalla tekemään pallon ja muita muotoja. Ainesosat ovat sellaiset, ettei haittaa, vaikka lapsi sitä suuhunsa laittaisi. Tätä voi siis huoletta tehdä kaiken ikäisten lasten kanssa.






Kuuhiekan tekoon tarvitset:   

  • Perunajauhoja (muutkin jauhot käyvät, mutta koostumus ei ole sama)
  • Öljyä (itse hyödynsin tarpeettoman vauvaöljyn) 
  • väriainetta (itse käytin elintarvikevärejä)
  •  Kaiken mailman kippoja, kuppeja ja muotteja



Kuuhiekan valmistus:

 

Sekoita perunajauhot ja öljy keskenään. Suhde on n. 1 dl jauhoja / 1 rkl öljyä. Massaa kannattaa välillä sekoittaa kunnolla ja lisätä tarvittaessa öljyä tai jauhoja. Mikäli massassa on liian vähän öljyä, ei se pysy kasassa. Liika öljy taas tekee massasta raskaan, eikä pinta jää samettiseksi.

Itse otin kuuhiekan tekoon ison astian, johon lapset saivat itse sekoittaa ainekset. Alkuun sekoittelimme öljyn jauhojen joukkoon lusikoilla, mutta kunnollisen massan saa aikaan vasta kun sitä vaivaa hetken käsillä. Tässä hommassa ei siis käsien likaantumiselta voi välttyä. Toisaalta kädet oli kyllä todella helppo putsata puuhastelun jälkeen, joten se ei varmasti haittaa.










 Meillä kumpikin jaksoivat touhuta kuuhiekan parissa todella kauan. Tossavaisesta oli kivaa tunkea hiekkaa purkkeihin, jonka jälkeen kaivella lusikalla pois. En tiedä monestiko purkki täyttyi, mutta ei varmasti kymmenen kertaa riitä. Sikuriina taas keskittyi muotojen tekoon ja halusikin, että teemme yhdessä lumiukon. Hieman kun käytti mielikuvistusta, löytyi kaikki lumiukkoon tarvittavat ainekset keittiön kaapeista.


 Muutama huomio:

  • Väriaine ei sekoitu kunnolla massaan, ellei sitä lisää öljyn kanssa samaan aikaan.
  • Perunajauhon voi korvata vehnäjauholla, mutta koostumus ei ole samanlainen, siitä tulee  enemmän taikinamaista -> ei murene ja narsku
  •  Vauvaöljyä käytettäessä kannattaa tarkistaa, ettei se sisällä hajusteita. (meidän koko keittiö tuoksuu vieläkin jollekin laventelin tapaiselle)

  •  Tämä on todella sottaavaa puuhaa, eikä jälkien siivoaminen ole kovinkaan helppoa. Suosittelen siis suojaamaan lattian, ainakin pienempien lasten kanssa touhutessa. 



Sotkulta ei tosiaan vältytty, mutta oli tämä silti sen arvoista kun näki miten lapset nautti. Ensikertaa varten olen viisaampi ja suojaan lattian esim. sanomalehdillä, jolloin hauskuuden jälkeen ei toivottaasti ole edessä samaa siivousta kun nyt oli. Tuo jauhoöljyseos ei nimittäin kovin helposti irronnutkaan lattialta, vaan levisi harjattaessa/luututtaessa vaan ympäriinsä.

Kuuhiekan voi laittaa jemmaan seuraavaa kertaa varten ilmatiiviiseen pussiin tai purkkiin. Me laitoimme massan pilttipurkkeihin, siis sen pienen osan mikä tämän touhukaksikon käsittelystä jäi jäljelle.. 








Ihanaa viikonloppua, tekemisen riemua ja siivousintoa!


-S- & -E-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)