lauantai 25. helmikuuta 2017

Perjantaiteema: Lasten kanssa - Kimalletaidetta

Tämän viikon puuha on hyvin hyvin helppo ja yksinkertainen. Sellainen, minkä tarvikkeet voi hyvin olla jokaisella jemmassa siltä varalta, että haluaa nopeasti saada jotain puuhaa lapsille. Tätä ideaa soveltamalla saa tehtyä vaikka kivoja kortteja esim. pääsiäiseen.

Tämä päivä on ollut hirveä härdellipäivä, joten tällainen pieni puuha oli oikein sopiva iltapuuhaksi, koska tämä ei vaadi mitään valmisteluja eikä isoa tilaa.

Tarvitset: 

  • Nestemäistä liimaa
  • Kimalletta (mielellään muutamaa
    eri väriä, mutta yksikin riittää)
  • Pahvia




Tee näin:

  •  Piirrä liimalla haluamasi kuviot pahville. Helpoin olisi, jos liimapurkissa olisi sellainen kärki, että suoraan sillä voi piirtää, mutta liimalla voi myös piirtää esimerkiksi jollain tikulla. 
  •  Ripottele liimakuvioiden päälle haluamasi värisiä kimalteita. 
  • Pyörittele paperia varovasti niin, että kimalteet tarttuvat joka puolelle liimaakuvioita. 
 




Sikuriina halusi ensimmäisenä piirtää mummon. Mummolla on kuulemma
vahvat reidet, joten pitihän nekin piirtää kuvaan :D



Tämän valmistukseen meni Sikuriinalta viitisen minuuttia. Mustasta pahvista kimalteet näkyy tosi hyvin. Valkoisessakin näkyy kimalle kivasti, mutta siitä ei nää niin helposti, mihin kohtaan on liimalla piirtänyt, joten suosittelen ottamaan mahdollisimman tumman värin.

Sikuriina halusi tehdä vielä kukkataulun ja lisäksi itse kokeilin pääsiäistä ajatellen pääsiäispupun ja -munien tekoa. Ajattelin kokeilla seuraavaksi, pystyisikö tällä tyylillä koristelemaan kananmunat pääsiäiseksi. 


Meillä tosiaan menoa on tänään riittänyt, joten kuvien napsiminenkin oli ajoittain todella haastavaa. Sikuriina ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan ja tunki väkisin itsensä jokaiseen kuvaan. Näissä tunnelmissa rauhoitumme viikonlopun viettoon ja toivotamme teillekin rauhallista viikonloppua.


-S- & -E-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)