tiistai 11. heinäkuuta 2017

Tieteellisiä testejä: Sokerikristallitikkarit

Meillä testattiin, miten ihania sokerikristalleja saisi itse tehtyä. Nämä olisivat huippukivoja lasten synttäreillä tai kakun koristeena!

Vaikeaa näiden teko ei ollut, aikaa vievää toki, sillä kristallia kasvatetaan kolme päivää. Tämä oli meillä ensimmäinen kokeilu ja eihän se ihan putkeen mennyt, sillä valmiita kristalleja saatiin aikaan vain kaksi. Olin asetellut tikut liian lähelle pohjaa tai osan pohjaan kiinni, jolloin tikut vain jämähtivät lasin pohjalle kiinni. Pari tikkua oli suosiollisesti sopivasti irti sekä pohjasta että sivuseinästä ja kristallit onnistuivat. Tosi näyttäviä näistä kyllä saa, kun jaksaa vain viritellä.




Ohje on yksinkertainen.

Sokerikristallit:

2,5 dl vettä
7,5 dl hienoa sokeria

Mittaa aineet kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keittele koko ajan sekoittaen (puu-tai teräskauhalla) noin minuutti. Anna jäähtyä n. puoli tuntia.

Laita kuumuutta kestäviin laseihin muutama tippa elintarvikeväriä, toki ilman värejäkin näitä voi tehdä. Virittele puutikut esim pyykkipoikien kanssa niin, että tikun ja lasin välissä on reilusti tilaa.

Kaada sokerilientä laseihin ja sekoita teräshaarukalla tms seos tasaiseksi. Dippaa tikku sokeriliemeen ja kierittele sen jälkeen hienossa sokerissa, niin että tikkuun jää sokeria kiinni.

Aseta tikku sokeriliemeen lasiin ja anna kristallin kasvaa kolme päivää. Irrota kristallit ja anna valua. Laita kuivumaan talouspaperille.





Voitte ottaa virheistäni oppia, tikkuja siis ei voi laittaa noin vaan huolettomasti lasiin. Eikä kahtakaan joka lasiin, riippuu tietysti lasin koosta. Tässä kohtaa kannattaa olla huolellinen, miten tikut lasiin asettelee, jotta kristallit onnistuisivat.


Aika ihania näistä kyllä tulee! Sokeriliemi on kuumaa, joten jos lapset ovat mukana, aikuisen pitää todella olla mukana ja vahtimassa, ettei tule vahinkoja kuuman sokeriliemen kanssa.







-E-

3 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaa jännältä tiedeprojektilta :D

    VastaaPoista
  2. Hei, mistähän johtuu, että sokeriliemi jämähtää heti kun vähänkin jäähtyy😣

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit :)