maanantai 19. maaliskuuta 2018

Rairuohon kasvatusta ilman multaa (sis. Video)

Piipahdettiin viikonloppuna Ikeassa, ja löysin kivat lasipurkit, joista se ajatus sitten lähti. Tai rairuohon kasvatus oli toki mielessä jo aiemmin, muttei sille oikein ollut mitään kivaa astiaa.

Multa sotkee tosi paljon kun lasten kanssa tekee istutuspuuhia, ja nyt olin niin laiska, että en jaksanut alkaa sotkea. Viime vuonna istutimme rairuohon siemenet talouspaperille ja se toimii hienosti. (kurkkaa postaus täältä) Toki sitä pitää koko ajan olla kastelemassa, ja niinpä ajattelin tällä kertaa kokeilla pumpuliin istuttamista. Tiedän että rairuohon siemenillä tämä toimii, mutta nyt kokeilimme ohraa, saa nähdä miten ruohon käy.

Talouspaperiin ja pumpuliin voi hyvin istuttaa rairuohoa tms. Toki se ei siinä kasva mitään kuukausitolkulla, mutta juuri näin kevään ja pääsiäisen piristykseksi kylvetty ruoho onnistuu mainiosti.








Eli yksinkertaisesti pumpulit purkkiin, pumpuli märäksi ja siemenet siihen. Sitten vaan kelmu päälle ja ikkunalle aurinkoiseen paikkaan odottamaan itämistä. Pikkuinen Lotta näyttää teille vielä miten homma hoituu!




EDIT: Viidessä päivässä ohra on jo ihan kivan korkuista, noin 5 cm pitkää, ja pumpuli pitää kivasti kosteuden, eikä tarvitse juuri kastelusta huolehtia! Eli todistetusti toimii!


Joko teillä on rairuohot kylvetty? 



-E-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit :)